Innostaja ja alkuihminen, Jari Pitkälä, on menestynyt yritysmaailmassa kysymällä suoria kysymyksiä
- Essi Järvinen
- 11.9.
- 3 min käytetty lukemiseen
Päivitetty: 14.9.

Tässä juttusarjassa esittelemme Rogin perustajat. Jari on muun muassa yksi Bravedo-konsernin ensimmäisistä työntekijöistä, joka jätti operatiivisen toiminnan neljä vuotta sitten. Mitä Jari tekee nyt?
Jari Pitkälä on tunnettu sijoittaja, joka teki Bravedo-yhteisössä 20 vuoden työuran yhtenä ensimmäisistä työntekijöistä. Tällä hetkellä mies viimeistelee teologian opintojaan ja valitsee tarkoin yritykset, joiden toimintaa hän lähtee edistämään.
Jokainen Jari Pitkälän tavannut muistaa energian, joka miehestä kumpuaa. Itse hän kutsuu sitä innostamisen lahjaksi.
“Olen alkuihminen, joka laittaa asiat liikkeelle. Innostun mahdollisuuksista, kun pääsen tarjoamaan asiakkaalle uudenlaista tapaa toimia. Uskon lapsellisesti innostumisen ja innostamisen voimaan: energia on supervoimani.”
Jari, tai tuttavallisemmin Jortte, kuvailee itseään epäsuomalaiseksi suoran puhumisen kulttuurin kannattajaksi, joka ei kaihda keskustelun aiheita. Hän peräänkuuluttaa aukiolemista ja verkostoiden hyödyntämistä. “Moni yritys on sisäänpäin kääntynyt, mikä lähtee johtoryhmästä käsin. Ihmisten tulisi olla enemmän auki, rakentaa luottamusta ja hyödyntää verkostoja laajasti, eikä ajatella kapeasti esimerkiksi jättäytyen sosiaalisen median ulkopuolelle.”
Bravedolla, eli alkujaan Baronalla, Jari oli mukana alusta asti ja vei aktiivisesti yhteisöä puolen miljardin yritykseksi. Teologisen opinnot jäivät kesken, kun logistiikka-ala Baronalla vei mukanaan. Myöhemmin hän valmistui maisteriksi vuonna 2007.
Eri toimialat kasvoivat ja Jarin tehtävänä oli varmistaa myynti. Hän kehitti muun muassa konsernin yritysten yhteisen superbuukkauspäivän, jolla varmistettiin seuraavien kuukausien myynti. Asiakasaktiivisuudesta tuli pyhä asia ja liiketoimintaa vietiin innovatiivisesti uusille aloille. Olihan hän promoottorina vaikkapa lentokenttähankkeessa, jossa Barona perusti lennosta uuden palvelutoiminnan kehittämään lentokentän maapalvelutoimia. Aika ei ollut kuitenkaan kypsä tällaiselle ulkoistamiselle ja parin vuoden jälkeen Barona myi liiketoiminnan eteenpäin.
Bravedon menestymisen salaisuus
Bravedon menestymisen reseptiksi Pitkälä arvioi valtavan kannattavan kasvuhalukkuuden ja luottamuksen. Kun koko johto jakoi samat tavoitteet, oli helppo toimia kentällä. Työnteko oli auttamista, jatkuvaa oppimista ja opettamista.
”Kaltaiseni alkuihminen tarvitsee parivaljakokseen voimaihmisen, joka ottaa taas toisen puolen liiketoiminnasta vastuulleen; liiketoiminnan johtamisen numeroilla. Näin saadaan monia supervoimia käytettyä hyödyksi.”
Vuonna 2009 Baronasta tuli henkilöstöpalvelualan markkinajohtaja, mikä oli ollut määrätietoinen tavoite alusta lähtien. Nelisen vuotta sitten Jari jäi Bravedon operatiivisesta toiminnasta pois, 20 vuoden työuran jälkeen.
Tällä hetkellä hän viimeistelee opintojaan, jotta voi toimia papin ammatissa. Kutsumustaan kohti kulkiessaan Jari pohtii, että tuskin koskaan malttaa kuitenkaan jäädä täysin pois intohimostaan, liiketoiminnan kehittämisestä.
Miten eri toimenkuvat yhdistyvät – se tulee todennäköisesti vaatimaan tasapainottelua. Hän on mukana muun muassa rakentamassa Röykän mielisairaalasta vetovoimaista hotellikohdetta sekä tekemässä Meilahden kartanosta näyttävää tapahtumakohdetta.
Hankkeissa Jarin ensisijainen tavoite on toimia taustalla, hallitustyön kautta tukien.
Vastapainoa työelämän hankkeille tuo rauhallinen ja onnellinen perhearki vaimon ja kahden tyttären kanssa, sekä intohimot golfin ja juoksemisen parissa.
Rog Partners – Kysyvä ei tieltä eksy
Rog Partnersin tarinaan Jari ihastui tavatessaan entiset Bravedo-kollegat, Essi Järvisen ja Ilkka Suhosen. Parivaljakko kertoi, kuinka laadullinen haastattelumenetelmä voi synnyttää uutta tietoa yritysten sidosryhmistä ja auttaa kehittämään toimintaa. Haastatteluihin perustuvat analyysit auttavat pureutumaan esimerkiksi asiakaskokemukseen valaisten perinteisiä kyselyitä syvällisemmin, mitä NPS-lukemien takana on.
Samoin voidaan selvittää syitä asiakaspoistumaan kontaktoimalla menetettyjä asioita, kartoittaa uuden palvelun tarvetta tai kehittää jälleenmyyntiyhteistyötä. Jari innostui suoraviivaisesta palvelusta, joka synnyttäisi välittömiä säästöjä toimialasta riippumatta.
“Kaikkien niiden, jotka osaavat strategisesti ajatella asiakas- ja myyntiprosessiaan, on pakko käyttää Rogin kaltaista palvelua. Kun innostutaan uusista hankkeista, on selvää, että kiireen keskellä perustyötä ei tule tehtyä riittävän hyvin. Rohkea ja fiksu uskaltaa kuitenkin kysyä – vielä parempi, jos sen tekee ulkopuolinen taho.”
Jarille tärkeintä on porukka, jossa hän työskentelee. “Ilkka ja Essi ovat hyviä tyyppejä, vanhoja kollegoita. Meidän polkumme kohtasivat nyt uudelleen, mikä on merkittävä asia ja uskon, että menestys syntyy nopeasti. Yhteytemme on syntynyt eri kulmista, mutta se konkretisoi kultaista sääntöä: tee toiselle kuten haluaisit itsellesi tehtävän. Muuten emme olisi tässä.”
